Tämä blogisivuni on ollut käyttämättömänä nyt pari vuotta. Paljon on tapahtunut tuona aikana, mutta kirjoittaminen on jäänyt.

Eduskuntavaaleja ajatellen kirjoitan blogia nettisivuillani.

Kun tänään aloitin syödä lounasta toimistotalomme lounasravintolassa, tuli sen nuori työntekijä luokseni kysymään neuvoa. Olimme jutelleet moneen kertaan mm. työstäni, joten hän tiesi työnantajani.

Hän kääntyi mieltään askarruttavassa asiassa puoleeni perustellen sillä, että olen poliitikko, jonka tuntee parhaiten ja kokee läheisimmäksi.

Kysymys koski Fortumin optioista käytävää keskustelua ja niiden liittymistä tiettyihin poliitikkoihin. Kysyjä oli ymmällään siitä, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.

Vastasin, etteivät talousasiat ole vahvinta osaamistani, mutta kerroin sen, minkä itse ymmärsin. Päätin vastaukseni sanoihin, että mielestäni pohjimmiltaan siinä on kysymys ahneudesta.

Viime lauantaina kävimme tukemassa Viron KD:tä sen valmistautuessa syksyn kunnallisvaaleihin. Minun esitykseni aihe oli poliitikko mielipidejohtajana.

Olin pohtinut aihetta jo pidempään. Hyvän poliitikon tuntomerkkejä ovat mm. luotettavuus, rehellisyys, asiantuntijuus ja kyky hoitaa asioita rakentavasti.

Viron KD:n varapuheenjohtaja Aldo Vinkel vakuutti, että saamme iloita menestyksestä, myös politiikassa.

Minä iloitsen nyt siitä, että olin omalla käyttäytymiselläni ja suhtautumisellani saanut tuon nuoren vakuuttumaan siitä, että hän voi kysyä minulta sellaisia itseään askarruttavia kysymyksiä, joihin uskoo minun pystyvän vastaamaan.

Sain tänäaamuna kunnon herätyksen, kun ylitin katua mennäkseni ratikkapysäkille.

Suojatien edessä on liikennevalot ja osittain jalkakäytävälle liikennevalojen eteen oli pysäköitynä roska-auto. Olin juuri tullut roska-auton edessä olevalle suojatielle ja astumassa toiselle kaistalle, kun sitä pitkin tuli roska-auton takana pysähtyneenä ollut pieni kuorma-auto kiihdyttäen.

Hypähdin säikähdyksestä, nostin vasemman käden pysähtymisen merkiksi autolle ja sydän pamppaillen kiiruhdin pysäkille turvaan. Minulle paloi vihreä valo koko ajan.

Kun analysoin tilannetta, niin ilmeisesti kyseinen kuljettaja ei ollut nähnyt kunnolla vasemmalla puolella olevaa punaista liikennevaloa, koska oli niin innoissaan lähdössä jatkamaan matkaa.

Tai sitten hän vain huvikseen kiihdytti muutaman metrin tullakseen ihan suojatien eteen odottamaan valojen vaihtumista. Se ei ainakaan ole energiatehokasta ajoa! Ja kyllä se minullakin meni turhan adrenaliinituotannon puolelle.

Ratikkaa odotellessa tarkkailin samalla liikennettä. Moni nuori ja aikuinen jalankulkija ylitti kadun punaisilla. Muutama auto joutui jopa hiljentämään, ettei olisi ajanut päälle. Osalla näytti olevan kiire joko bussiin tai ratikkaan, mutta henkensä kaupalla siinä mentiin.

Asennemuutosta tarvitaan siis tuulilasin molemmilla puolilla.

Sain tänään tosi ilahduttavaa postia: ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosastolta tuli myönteinen päätös hakemukseemme tehdä hankesuunnittelumatka Gambiaan.

Olen vuodesta 2002 koordinoidut naisjärjestöjen yhteistyötä Marokon naisten kanssa. Viime vuonna syntyi sitten yhteys myös Gambiaan, jonne halutaan samaa tukea kuin Marokkoon: miten naisiin kohdistuvan väkivallan uhreja hoidetaan ja väkivaltaa torjutaan viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyönä moniammatillisesti.

Marokon kolmivuotinen hanke päättyy tänä vuonna ja keväällä on tarkoitus hakea rahaa seuraavalle kolmivuotiskaudelle.

Koska Gambian hanke olisi uusi, on hyvä ensin tutustua molemmin puolin yhteistyökumppanin kanssa ja yhdessä suunnitella hanketta. Siksi neuvottelut on käytävä paikan päällä, joten pääsiäisenä meitä lähtee kaksi naista Gambiaan.

Paluumatkalla minä poikkean Marokkoon, jossa tapaan muut Suomesta tulevat ryhmän jäsenet. Pidämme siellä taas seminaarin ja tapaamme viranomaisia. Lopuksi suunnittelemme yhteistyökumppanin kanssa jatkohakemuksen hankkeelle.

Siinä sitten kahden viikon loma meneekin Länsi-Afrikan kierroksella. Toivottavasti säilyn terveenä, sillä Gambiassa on tuolloin jo aika kuumaa ja siellä on trooppisia sairauksia aivan toisella tavalla kuin Marokossa.

Odotan kuitenkin tätä matkaa hyvillä mielin, sillä kokemuksesta tiedän, että se antaa paljon myös minulle. Se auttaa jaksamaan, ei ainoastaan matkavalmistelut ja itse matkan, vaan myös raportoinnin ja hakemusten teon ulkoasiainministeriöön.

Kun tänään seisoin Runeberginkadulla Caloniuksenkadun risteyksessä kasvot Kamppiin päin, huomasin bussikaistan yläpuolella merkinnän, että bussikaista päättyy tähän!

En ollut ensin uskoa silmiäni, mutta uskottava oli.

Oli tehdyn korjauksen syynä sitten kirjoitukseni 16.1. Hesarin mielipideosastolla tai ongelma oli huomattu myös kaupungin hallinnossa, niin pääasia on, että nyt kaikki autot voivat vapaasti ja riittävän pitkällä matkaosuudella tehdä tarvitsemansa kaistanvaihdon. Tämä parantaa liikenneturvallisuutta Runeberginkadulla Caloniuksenkadun ja Arkadiankadun välillä.

P.S. Mielipidekirjoitukseni löydät myös blogistani 16.1.2009.