Tapasin pari päivää sitten miehen, jonka elämäntarina sai minut tarkastelemaan tietyn ihmisryhmän asioita uudesta näkökulmasta. Kun olen nyt käsitellyt mielessäni tätä kertomusta muutaman päivän, olen tullut tulokseen, että yhteiskuntamme sekä tuhlaa ihmisten osaamista että aiheuttaa suhteetonta inhimillistä kärsimystä näiden ihmisten kohdalla.

Tämä ihmisryhmä on konkurssin tehneet yrittäjät.

Muistan joskus lukeneeni, että Yhdysvalloissa luotetaan konkurssin tehneisiin yrittäjiin, koska he ovat oppineet, mitä ei pidä tehdä. Meillä taas heidät laitetaan luottokelvottomina ja epäonnistuneina yhteiskunnan marginaaliin. Nouseminen sieltä takaisin yhteiskuntakelpoisiksi ja arvostusta nauttiviksi vaatii joskus kohtuuttomiakin ponnistuksia. Yleinen ilmapiiri ja suhtautuminen heihin on kielteinen.

Sen lisäksi heitä ei osata hoitaa kokonaisvaltaisesti, jolloin terveyskin voi mennä. Samoin perhe kärsii ja voi hajota, joten uhreja ovat muutkin kuin itse yrittäjä.

Siksi julkisten palvelujen ja alan järjestöjen pitää yhdessä luoda järjestelmä ja hoitoketjut, joilla konkurssin tehneitä yrittäjiä ja heidän perheitään tuetaan niin, että he saavat sekä yksilöllistä ammattiapua että vertaistukea. Tällä helpotetaan toipumista ja estetään yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä luisumista yhteiskunnan marginaaliin.

Ei yrittäjien perusammattitaito ole mihinkään hävinnyt. Pikemminkin he ovat oppineet varovaisemmiksi riskienotossa. Heidän osaamistaan ja työpanostaan tarvitaan, varsinkin nyt, kun on jo pulaa ammattitaitoisista työntekijöistä.

Mutta ennen kaikkea meidän on muutettava asenteita. Ei ihmisarvoa ja itsetuntoa saa viedä, jos ihminen epäonnistuu.