Helsingissä pyyhki tänään kylmä tuuli, joten vaalikampanjoinnissa tarvittiin ylimääräiset vaatekerrokset, jos aikoi tareta kadulla pitempään.

Olin aamupäivällä muutamien ehdokkaiden kanssa ensin Lauttasaaren ostarilla. Puolelta päivin olimme keskustassa rautatieaseman ympäristössä. Turistien opastamisen ohella kävin mielenkiintoisia keskusteluja.

Yhdessä niistä minulle valitettiin sitä, että vaalien alla kyllä ehdokkaat hymyilevät kauniisti ja lupaavat tehdä milloin mitäkin. Vaalien jälkeen lupaukset kuitenkin unohdetaan, eikä luvattuja parannuksia tehdä. Luvataan siis itse tehdä jotain, vaikka päätöksenteko on ryhmätyötä, myös yli puoluerajojen.

Tämä kohtaaminen laittoi minut miettimään taas kerran, miksi päätöksenteko ja ihmisten arki eivät kohtaa riittävästi.

Varsinkin kunnallisvaaleissa äänestysprosentti on laskenut, vaikka niissä valitut valtuutetut päättävät kuntalaisten arjen asioista. Siis kaikkein lähimmäksi kuntalaisten elämään vaikuttavista asioista.

Jostain syystä viestintä ei kuitenkaan toimi riittävän hyvin, että lähidemokratian merkitys ja vaikutus ihmisten elämään välittyisi oikein.

Tästä on syytetty puolueitakin, etteivät ne osaa tuoda asioita sillä tavalla esille, että ihmiset kiinnostuisivat niistä. Ei puhuta riittävän konkreettisista asioista eikä kielikuvat kohtaa.

Mutta mediallakin on tässä suuri merkitys, miten ne tuovat esiin poliitikkoja ja päätöksentekoa. Yritystä parempaan on ollut. Yhtenä niistä kuuntelimmekin päivän päätteeksi Hesarin järjestämää vaalipaneelia rautatieasemalla. Tilaisuudessa oli rento meininki ja siellä käsiteltiin mm. nuorison ongelmia ja joukkoliikennettä. Yleisöä olisi toki voinut olla enemmänkin.