Kristillisdemokraattiset Nuoret kehottivat Helsingin piiriä järjestämään oman tapahtuman 21.10. tukemaan Reilun kaupan kahvitaukoa ja yritystä tehdä maailmanennätys reilun kaupan kahvinjuonnissa samana päivänä.

Otimme haasteen vastaan ja järjestimme tänään Vaasan aukiolla Sörnäisten metroaseman kupeessa Reilun kaupan kahvitauon klo 12.30-16.00. Kahvinjuojien nimet kerättiin listaan ja yhteensä heitä tuli 207. Tavoitteemme oli 150, joten ylitimme sen reilusti.

Reilun kaupan kahvia kului 35 litraa, luomumaitoa kuusi litraa ja ruokosokeria pari pussillista. Muutamat ihmettelivät vaalenruskeaa isorakeista sokeria ja jotkut luulivat sitä fariininsokeriksi. Selitimme, että sokeria ei ole käsitelty liikaa, joten
siksi se on vaaleanruskeaa.

Moni teltalla käynyt tiesi jo maailmanennätysyrityksestä ja iloitsi, kun voi siihen osallistua. Toiset kuulivat siitä ensimmäistä kertaa, mutta tulivat ilolla mukaan hyvän asian puolesta.

Muutamat ohikulkijat aristelivat ensin osallistumista, mutta kun selitin, mistä on kyse, niin sen jälkeen oli helppo osallistua. Kerroin myös, että reilun kaupan tukeminen kuuluu kristillisdemoratian arvoihin ja siksi järjestimme tapahtuman oman vaalikampanjamme yhteydessä.

Meitä kristillisdemokraattien ehdokkaita oli enimmillään kahdeksan ja meillä oli keskenämme hyvä henki. Kahvittelijoilta kysyttiin, joko on äänestetty. Jos ei, niin sitten annettiin vaaliesitteitä mukaan.

Lopuksi totesimme, että tempaus onnistui yli odotusten. Kaikille jäi hyvä mieli jatkaa vaalikampanjointia.
---
Keskiviikkona 22.10. aamulla julkistettiin tulokset ja uusi maailmanennätys syntyi: Reilun kaupan kahvittelijoita oli yhteensä 51 754 henkilöä.

Iltapäivällä sain viestin, että Reiluimman puolueen järjestämän kahvitauon voitti Helsingin Kristillisdemokraatit!