perjantai, 18. tammikuu 2008
Bubin iltasoitto?
Viimeaikoina on julkisuudessa puhuttu villieläinkannan monipuolistumisesta ja lisääntymisestä Helsingissä. On tullut kettuja ja villikanien määrä on kasvanut niin, että puistot kärsivät.
Kun 1990-luvulla muutin Pikku Huopalahteen, sitä vielä rakennettiin. Ikkunani edessä avautui luonnon tilassa olevaa nurmikkoa, pensaita ja pikkupuita, jotka olivat kasvaneet täyttömaan päälle.
Jo ensimmäisenä iltana näin rusakkoperheen, myöhemmin ilmestyivät siilit. Satakielellä oli oma laulupuunsa ja sorsapariskunta kävi joka kevät katsastamassa pihani, josko sieltä löytyisi sopiva pesäpaikka - ei löytynyt.
Eräänä elokuisena iltana terassini ovi oli auki pidempään. Näin ensin olohuoneen lattialla vain tumman möykyn, joka tarkemassa tarkastelussa osoittautui sammakoksi.
Ja tämä kaikki ja monta muutakin kokemusta, vaikka asuin vain muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta.
Hälytyskeskus on valittanut, että ihmiset soittavat sinne liian herkästi ilman emoa olevista rusakonpoikaista tai muusta villieläimiin liittyvästä. Syyksi ihmisten reagointiin on sanottu, että kaupunkilaiset ovat etääntyneet luonnosta ja huolestuvat siksi liian herkästi villieläinten ihan luonnollisesta käyttäytymisestä.
Pikku Huopalahdessa järjestettiin retkiä luontoon asiantuntijoiden opastuksella ja näin on tehty muuallakin. Vanhankaupunginlahdella voi käydä kevätaamuisin kuuntelemassa linnunlaulua. Monia mahdollisuuksia siis meillä kaupunkilaisillakin on tutustua luontoon ja siten oppia arvostamaan sitä ja sen monipuolisuutta.
Meillä ihmisillä on oikeus saada luonnosta ravintomme ja muita elämämme tarpeita, mutta meidän on myös varjeltava sitä. Luonto moninaisuudessaan auttaa meitä myös hiljentymään ja lepäämään kaiken kiireen keskellä. Ja antaa välillä myös iloisia yllätyksiä.
Kommentit