Edelliseen kirjoitukseeni viitaten on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 nyt luettu.

Ilokseni strategisten suuntaviivojen selityksissä on meidän kirkon jäsenten osallistumista selitetty tarkemmin. Jo sen johdantokappaleessa (s. 38) sanotaan "Meidän kirkko on totta, kun kirkon jäsenet kokevat sen omaksi hengelliseksi kodikseen ja osallistuvat sen perustehtävän suorittamiseen". Sitten esitellään "kuusi keskeistä toiminnan aluetta, joihin on syytä kiinnittää huomiota".

Minusta tärkeitä seikkoja ovat muun muassa sen toteaminen, että "lähetystehtävä alkaa kotimaasta", ja että "olemme mukana rakentamassa yhteistyöverkostoja, joihin ihmisten on mahdollista kokea kuuluvansa ja joissa totetuvat turvallisuus ja inhimillinen huolenpito lähimmäisistä".

Tärkeä on myös kohta Viemme viestiä. Mielestäni siinäkin tulee esiin yhteinen pappeus, vaikkei sitä tekstissä suoraan sanotakaan. "Jokainen kristitty on viestinviejä. Kirkon viestintä on siten koko yhteisön tehtävä. Viestimme yksityisesti ja julkisesti, paikallisesti ja valtakunnallisesti."

Ja viestintäkoulutustakin luvataan henkilöstölle ja luottamushenkilöille. Eikä varmaan ole pahitteeksi antaa sitä myös muille halukkaille. Tässä on syytä käyttää hyväksi seurakuntalaisten joukosta löytyviä viestinnän ammattilaisia.

Hyvin haastava tehtävä on rakenteiden muutaminen niin, että päätöksentekojärjestelmä ja vastuunjako selkiinnytetään vastaamaan nykyajan käsityksiä ja myös vähentämään turhaa byrokratiaa. Tällä voitaisiin myös vähentää mielikuvaa kirkosta instituutiona ja huomio kohdistuisi enemmän perustehtävään.

Minusta on tärkeää, että me seurakuntalaiset kokisimme olevamme yhteisö, jossa yhteinen pappeus toteutuu. Silloin työntekijät ovat työssä meidän yhteisössämme ja jota päätöksentekojärjestelmä palvelee.

Rakennemuutokset on siis iso haaste tulevalle kirkolliskokoukselle. Muun muassa vaalitapoja on kehitettävä, niin piispojen kuin kirkkoherrojenkin. Muutosesitykset on valmisteltava hyvin ja siksi niistä olisi syytä pyytää lausunnot seurakunnilta jo valmisteluvaiheessa.

On uskallettava luottaa seurakuntien päättäjien kokemuksiin ja näkemyksiin. Tätähän valtionhallinnossakin pyritään edistämään. Pyydetään lausuntoja niiltä tahoilta, joita asia koskee ja joilla tiedetään olevan paras asiantuntemus käytännön tasolla.

Muutama vuosi sitten olin valtionhallinnon uudistuksesta vastaavan virkamiehen järjestämällä aamukahvilla, jonne hän oli kutsunut meitä naisjärjestöjen edustajia. Virkamies esitteli tulevaa käytäntöä, joka oli otsikoitu "Kuule kansalaista, valmistele viisaasti".

Perusajatuksena uudistuksessa on, että esimerkiksi lakia laadittaessa tai uudistettaessa päästään parhaaseen tulokseen, kun jo valmisteluvaiheessa kuullaan niitä tahoja, joilla on arjen kokemus kyseisestä asiasta. Näin virkamieskin saa tuoretta ja ajantasaista tietoa, mikä helpottaa hänen työtään ja vähentää virheitä.

Kyseisen kahvitilaisuuden lopuksi kysyimme virkamieheltä, mikä on uudistuksen suurin haaste. Koruton vastaus oli: virkamiehet, liian monet ovat haluttomia muuttamaan ajattelu- ja työskentelytapojaan.

Toivottavasti kirkon piirissä pystytään parempaan.