Työn ja perheen yhteensovittaminen on puhuttanut viime vuosina. Se on koskenut erityisesti naisia, mutta yhä enenevässä määrin nyt myös miehiä. On puhuttu myös, miten perheenlisäykset haittaavat enemmän naisvaltaisten alojen työnantajia kuin miesvaltaisten.

Olin viime torstaina seminaarissa, jossa esiteltiin tähän asti kattavimman Suomessa tehdyn tutkimuksen tuloksia perhevapaiden suorista ja epäsuorista kustannuksista yksityissektorilla. Materiaalina oli käytetty yritys- ja yksilötason tilastoja (http://etla.fi/to/perhejaura).

Tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden puheenvuoroissa tuli esiin monia mielenkiintoisia seikkoja. Yhdeksi ongelmakohdaksi nousi vanhempainvapaiden epäsuorat kustannukset, jotka syntyvät sijaisjärjestelyistä, töiden uudelleenorganisoinnista, työhön perehdyttämisestä ja opastamisesta sekä työyhteisön lisääntyneestä yleisestä kuormittumisesta ja tuottavuuden laskusta.

Ongelmana tässä on, että kustannukset lankeavat pääosin naisvaltaisten alojen maksettavaksi. Tämä taas näkyy naisten alempina palkkoina. Seminaarissa esitettiin, että vanhempainvapaiden epäsuorien kustannusten hoitamiseen tarvitaisiin säätelyä, jolla kuluja tasattaisiin.

Seminaarin antia kuunnellessani palautui mieleeni seurakuntaneuvoston kokoukset, joissa päätettiin sijaisuuksista milloin perhevapaiden, milloin muista syistä. Omasta työkokemuksesta jo tiesin, mitä sijaisjärjestelyt työyhteisölle merkitsevät.

Koska seurakunnissa tehdään työtä ihmisten kanssa, vie aina oman aikansa ennen kuin opitaan tuntemaan puolin ja toisin. Koko työyhteisön pitäisi antaa sijaiselle erityinen tuki, että hän on osa työyhteisöä eikä vain siellä käymässä. Toki tätä tukea tarvitaan kaikissa työyhteisöissä.

Vaikka meille seurakuntalaisille jatkuvuus on tärkeää, niin myös meidän tulisi tukea sijaisia omalta osaltamme, auttaa heitä kotoutumaan työhönsä.

Toinen merkittävä seikka oli, että julkisella sektorilla vain yksi prosentti isistä saa palkallisen perhevapaan, kun yksityissektorilla sen saa kymmenen prosenttia. Tosin perhevapaita pitäneiden isien määrät ovat pieniä, mutta ne ovat kuitenkin suuntaa-antavia.

Olen tavannut monia nuoria isiä, jotka haluavat viettää aikaa lastensa kanssa, luoda heihin suhteen. Pohjoismaisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että ne avioliitot, joissa isä on hoitanut lapsia yksin vanhempainvapaalla, kestävät paremmin. Syyksi kerrottiin muun muassa, että näin isä oppi ymmärtämään kotitöiden vaativuuden ja siten jakamaan niitä vaimonsa kanssa.

Nyt olisi aika saada myös julkisen sektorin isille, siis valtion, kunnan ja kirkon palveluksessa oleville, palkallista vanhempainvapaata. Se lisäisi isyysvapaiden käyttöä ja tasaisi siten myös vanhemmuuden vaikutuksia työelämässä.