Kuluneella viikolla saimme Kristillisdemokraattien 50-vuotisjuhlakirjan painokuntoon. Olin mukana toimituskunnassa KD:n naisjärjestön edustajana.

Tekstien viimeistelyvaiheessa tulee aina pieni paniiki siitä, onko kaikki kirjoitus- ja ajatusvirheet huomattu. Tai ettei ainakaan jäisi mitään vakavaa virhettä.

Tekstin toimittajalta tuli toimituskunnalle sähköpostilla materiaalia tasaiseen tahtiin ja välillä aina varoitus, että heti aamusta tulee lisää, johon on reagoitava nopeasti.

Kun teksti oli nyt koossa ja järjestettynä, sitä luki jo toisella tavalla verrattuna ensilukemiseen, jossa saimme eri kirjoittajien tekstit erillisinä. Taustalla oli myös toimitusryhmässä käydyt keskustelut, jotka omalta osaltaan helpottivat ainakin minua jäsentämään kirjan sisältöä ja katsomaan sitä lukijankin kannalta.

Tämän takia oli helpompi keskittyä mahdollisten virheiden etsimiseen, kun itse sisältö ei enää vienyt niin paljon huomiota. Kun johonkin tuli korjaus, oli se pidettävä mielessä kun asiasta puhuttiin toisessa kohdassa ja tehtävä vastaava korjaus.

Tekstintuottajan ammattilaisena KD-lehden päätoimittaja Esa Erävalo oli omaa luokkaansa tyylitaiturina mutta myös asiaosaajana pitkän kokemuksensa ansiosta. Muutkin konkarit olivat tärkeitä viimeisteltäessä tapahtumia ja henkilöitä oikeisiin paikkoihin ja yhteyksiin. Sitä keskustelua oli mielenkiintoista kuunnella.

Samalla opin sen, miten jokin tapahtumahetkellä aivan arkipäiväiseltä tuntunut voi vuosien myötä nousta hyvinkin merkittäksi. Siksi päätökset pitäisi kirjata paremmin ja merkitä tapahtumia kalentereihin ja säilyttää ne. Samoin säilyttää kamapanjamateriaalia.

Teksteja lukiessani minua kosketti erityisesti se, miten antaumuksella puolueen eri toimijat olivat ajaneet tärkeitä asioita ja monessa myös onnistuneet. Minulle merkittävin uutinen niistä oli kansalaisjärjestöjen mahdollisuus saada kehitysyhteistyömäärärahoja ulkoasiainministeriöstä. Ajatuksena tässä oli, että kristilliset lähetysjärjestöt, jotka olivat jo pitkään toimineet kehitysmaissa, voisivat paremmin auttaa, kun saataisiin enemmän varoja mm. koulujen ja sairaaloiden rakentamiseen.

Olen itsekin nähnyt näitä tuloksia vieraillessani vuonna 1986 ystäväni luona Keniassa. Kävimme Kisumussa SLEY:n ylläpitämässä kehitysvammaisten lasten koulussa, johon oli saatu valtion apua. Muistan vieläkin, miten siistiä ja hyvinhoidettua siellä oli. Oppilailla oli koulupuvut ja he tervehtivät meitä iloisesti. Tuntui hyvältä olla maasta, joka tällä tavalla auttoi heikossa asemassa olevia.

Kuriositeettina mainittakoon, että koulun vieraskirjaan oli edellisellä viikolla kirjoittanut nimensä niin silloinen ulkoasiainministeri Paavo Väyrynen kuin tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivostokin. Nimeni pääsi siis arvokkaaseen seuraan.

Ystäväni oli varsinaisesti lähetystyössä Ugandassa. Hän toimi siellä kolme vuotta matematiikan ja fysiikan opettajana. Kautensa päätteeksi hän sai kehitysyhteistyövaroilla maalattua koulun ja tehtyä sinne muitakin parannuksia.

Kun muistelen, mitä Kristillisestä liitosta aikoinaan (ja vieläkin) julkisuudessa kerrottiin, niin kyllä niissä keskityttiin ihan muihin aiheisiin. Siksi on tärkeää, että huhtikuun lopussa ilmestyvästä juhlakirjasta voidaan lukea myös kaikki puolueen ajamat tärkeät asiat. Monet niistä ovat valitettavasti edelleen ajankohtaisia, mutta niiden aiheuttamat ongelmat on jo alettu muuallakin ymmärtää. Toivottavasti alkaisi löytyä myös poliittista tahtoa asioiden korjaamiseksi.