Odottaessani tänä aamuna pysäkillä ratikkaa huomasin vastapäisessä puistikossa miehen ohjaavan konetta, jota en tunnistanut enkä nähnyt, mitä se teki. Koneen koko oli noin 1,5 metriä kanttiinsa, se liikkui telaketjujen avulla ja mies ohjasi sitä metrin päästä turvalasin takana seisten. Tämä herätti uteliaisuuteni.

Vähän ajan päästä mies siirsi koneen sivuttain minuun nähden ja silloin näin, että sillä silputtiin puiden kantoja. Puistikon puustoa oli harvennettu jokin aika sitten ja nyt oli kantojen poiston vuoro. Mielessäni ajattelin, että onpa tuossa hieno keksintö helpottamaan raskasta työtä.

Siinä pysäkillä seistessäni muistui mieleeni viime vuodelta Tarja Tallqvistin kertomus siitä, miten hänen työpaikallaan hoitokodissa oli käynyt laitteita suunnittelevia miehiä. He olivat tarkkaan seuranneet hoitajien työskentelyä ja luvanneet kehitellä laitteita, jotka helpottavat hoitotyötä ja keventävät raskaita työvaiheita, kuten liikuntakyvyttömien vanhusten nostamisia.

En tiedä, miten tuo hanke on edennyt, mutta minusta on tärkeää, että apuvälineiden kehittämistä tuetaan yhteiskunnan varoin. Kun ajatellaan hoitotyön tuottavuutta ja vaikuttavuutta, on hoitajille jäätävä enemmän aikaa ja voimia itse hoitotyöhön ja inhimilliseen vuorovaikutukseen hoidettaviensa kanssa. Niitä ei koneet voi korvata.

Paikan päällä työvaiheita seuraten ja työntekijöiden kanssa yhdessä suunnitellen voi syntyä tosi merkittäviä innovaatioita. Idea voi olla hyvinkin yksinkertainen, mutta merkitykseltään tärkeä. Jonkun on se vain oivallettava ja sitten toteutettava.

Myös arjen askareista selviämiseen pitää kehittää lisää apuvälineitä. Niitä tarvitsevat ikääntyvien lisäksi myös sellaiset henkilöt, joiden toimintakyky on vamman tai sairauden takia heikentynyt. 

Apuvälineitä voi itse ostaa, mutta niitä saa tietyin ehdoin myös terveydenhuollon kautta. Niiden saatavuudesta pitää kuitenkin tiedottaa paremmin, jotta kaikki apuvälineiden käytöstä hyötyvät saisivat niitä käyttöönsä.