Eilen illalla järjesti Naisasialiitto Unioni tilaisuuden vanhusten hoidosta. Kun saavuin paikalle, oli Unionin sali aivan täynnä, joten me viimeiset tulijat jouduimme seisomaan.

Syynä suosioon oli sekä aiheen tärkeys että itse puhuja, professori Sirkka-Liisa Kivelä. Vuoden 2006 lopulla häneltä oli ilmestynyt sosiaali- ja terveysministeriön tilaamana raportti Geriatrisen hoidon ja vanhustyön kehittämisestä.

Professori Kivelä kertoi, miten vanhusasia on myös naisasia, sillä suurin osa vanhuksista on naisia. Puheessaan hän kertoi monia tärkeitä asioita nykyisestä ja tulevasta vanhusten hoidosta. Paljon hyvää on tehty, mutta paljon on vielä tehtävää.

Mieleeni jäi tärkeimpänä se, että on erotettava kiireinen sairaanhoito ja pitkäaikaishoito. Tämä ero on tehtävä jo henkilökunnan koulutuksessa ja hoitotilojen suunnittelussa. "Ei sairaalaa ole tarkoitettu kodiksi, joten ei siellä ole tarkoituskaan viihtyä", Kivelä totesi. "Sen sijaan pitkäaikashoitopaikka on koti, joten siellä täytyy pystyä myös viihtymään ja sen on oltava kodinomainen."

Toinen tärkeä asia oli, että hoidoissa, lääkityksessä ja kuntoutuksessa on huomioitava vanhusten elintoimintojen erilaisuus työikäisiin verrattuna. "Yleisesti hyväksytään, että lasten sairauksien hoito ja lääkitys on erilaista kuin aikuisten. Saman on tapahduttava myös vanhusten kohdalla, heille on kehitettävä aivan omat hoidot", Kivelä painotti.

Muistiinpanoja tuli monta sivua ja päätin, että Kivelän raportti pitää lukea huolellisesti. Siellä on esitetty monia seikkoja, joista päätetään kuntatasolla. Niiden toteuttamiseen tarvitaan vain poliittista tahtoa.

Kivelä peräänkuulutti laajaa kansalaisliikettä, sillä muuten uudistukset ja parannukset eivät toteudu. Sitouduin mielessäni mukaan tuohon joukkoliikkeeseen.