Olen nyt ollut lomalla kolmisen viikkoa, samoin tämä nettipäiväkirjani. Eilen kävin jumalanpalveluksessa Temppeliaukion kirkossa ja saarna herätti niin paljon ajatuksia, että ne on kirjattava.

Sunnuntain teemana oli uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa ja evankeliumitekstinä Jeesuksen kertoma vertaus palvelijoille uskotuista rahoista (Matteus 25:14-30). Jo Vanhan testamentin tekstin alku pysäytti minut: "Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii." (Sananlaskut 14:21).

Köyhyyden teema on minulle erityisen ajankohtainen siksi, että luen parhaillaan ystävältäni lainaksi saatua kirjaa "Auttamisen vallankumous, luterilaisuuden yritys ratkaista köyhyyden aiheuttamat ongelmat". Kirjan on kirjoittanut kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman ja se on ilmestynyt tänä vuonna.

Olen lukenut kirjasta vasta kolmasosan, mutta jo se on auttanut ymmärtämään paremmin Martin Lutherin käynnistämän uskonpuhdistuksen syitä ja merkitystä. Lutherin ajatuksia oli muun muassa, että "hyvät teot olivat Jumalan aikaan saamia, ne seuraisivat ilman muuta oikeaa uskoa: 'Katso, näin uskosta pulppuaa esille rakkaus ja mieltymys Jumalaan ja rakkaudesta halu palvella lähimmäistä vapaaehtoisesti, ilomielin ja palkintoa toivomatta.' Luther uskoi näin laajasti tapahtuvan sitä mukaa kun oikea usko leviäisi." (s. 53)

Lutherin luottamus "uskon vaikutusvoimaan antoi köyhäinhoidon reforminvaatumukselle uuden pohjan. Nostamalla esiin alkuseurakunnan köyhäinhoidon ja ymmärtämällä diakonin viran uudella tavalla Luther sai reformille Raamattuun perustuvan mallin." (s. 55)

Kouluajoilta on reformaation syistä päällimäisenä jäänyt mieleeni aneitten ostaminen. "Anetta koskeneissa teeseissään Luther asetti vastakkain hätään joutuneen lähimmäisen auttamisen ja aneen ostamisen. Hänen mielestään oli parempi antaa köyhille kuin ostaa aneita kiirastulessa tapahtuvan pyhityksen lyhentämiseksi." (s. 42) Lisäksi Raamatussa ei puhuta mitään kiirastulesta.

Uudistuksia saatiinkin aikaan. Sairaita, orpoja ja vanhuksia oli autettava yhteisistä varoista, mutta työkykyisten oli hankittava elantonsa omalla työllä. Kerjääminen kiellettiin, sillä "vaikka köyhiä oli aina oleva, kristittyjen tuli auttaa avuntarvitsijoita omaa etuaan katsomatta. He eivät saaneet antaa kenenkään kerjätä, vaan jokaisen kaupungin oli pidettävä huolta apua tarvitsevista asukkaistaan." (s. 45).

Jatkossa kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta kehitystä on kuitenkin tapahtunut. 1860-luvulla perustettiin Suomessa kuntalaitos ja köyhäinhoitokin siirtyi seurakunnilta kuntien vastuulle.

Diakoniatyöllä on silti ollut oma tärkeä osansa heikossa asemassa olevien auttamisessa. Varsinkin viime laman jälkeen kirkon ja kristillistet yhteisöjen merkitys on kasvanut maallisen yhteiskunnan turvaverkkojen läpi pudonneita autettaessa.

Köyhiä meillä on aina keskuudessamme - ja nyt taas myös kerjäläisiä. Millaiseksi yhteiskuntamme asenteet muuttuvat, siihen jokainen vaikuttaa omalla käyttäytymisellään sekä arjen elämässä suhtautumisessaan lähimmäisiinsä että äänestyskopissa päättäjiä valitessaan.