Kesälomani aluksi kävin Pariisissa. Siellä on monia paikkoja, jotka halusin nähdä ja kokea. Yksi näistä oli Luxenburgin puisto, jonka tiesin jo kouluajoilta Albert Edelfeltin maalauksesta.

Kävellessäni puiston käytävillä näin siellä tapahtuvan monenlaista. Jotkut hölkkäsivät, toiset lepäilivät nurmikolla, jotkut katsoivat katuteatteriesitystä ja monet olivat vain läpikulkumatkalla.

Yhteen asiaan kiinnitin kuitenkin erityisesti huomiota: siellä kuului paljon iloisia lasten ääniä. Lapsia vanhempineen näkyi olevan piknikillä tai vain kävelevän. Puistoon oli leikkikentän lisäksi järjestetty myös poniratsastusta. Ihmettelin, että onpas täällä paljon lapsia, vaikka ollaan kaupungin keskustassa.

Paluumatkalla luin lehdestä, miten monet lapsiperheet muuttavat Helsingin keskustaan. Syynä on se, että täältä käsin on helpompi hoitaa kuljetukset lasten harrastuksiin. Kun matkoihin menee vähemmän aikaa ja on helpompi käyttää julkista liikennettä, helpottaa se myös perheen arkea.

Näiden kahden tapauksen jälkeen olen katsonut keskusta-alueen puistoja toisella tavalla eli miten lapsiystävällisiä ne ovat.

Työpaikkani lähelle on juuri valmistunut pieni puistikko kadun ja kallioseinän väliin. Ennen siinä oli vain joitain puita ja pensaita, mutta nyt lasten leikkipaikka ja sen vieressä pieni puistoalue penkkeineen.

Tämä uusittu puistikko on antanut ryhtiä koko katunäkymälle ja houkuttelee astumaan sisään. Ohikulkiessani olen siellä useimmiten nähnyt äidin pikkulapsen kanssa. Samalla olen ajatellut, miten hienoa on päästä ulkoilemaan vauvan kanssa kodin lähellä olevassa puistikossa. Katu on hiljainen, joten pakokaasutkaan eivät vaivaa.

Kyseinen puistikko palvelee myös niitä, joiden on vaikea liikkua pitemmälle päästäkseen nauttimaan luonnon vehreydestä. Se on kuin keidas kotikulmilla.

Yksi tärkeä keino parantaa keskusta-alueen lapsiystävällisyyttä ja palvella ihmisten tarvetta kokea luonnon läheisyyttä on rakentaa tällaisia pieniä keitaita kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Kun ne on siistejä ja avoimia, ne toivottavasti myös paremmin säästyvät ilkivallalta. Silloin myös alueen asukkaat ottavat ne omikseen.

PS. Lajitellin tänään 31.8. vuosien varrella kerääntyneitä postimerkkejä viedäkseni ne hyväntekeväisyyteen. Niiden joukosta löytyi vuodelta 2004 oleva postimerkki Albert Edelfeltin taulusta Luxemburgin puistossa. Siinä näkyy, miten jo silloin puistoon tultiin koko perheen kanssa aikaa viettämään ja tapaamaan toisia.