Etusivu
|
Selaa
blogeja
|
Rekisteröidy
Kirjaudu
×
×
×
×
Hakutulokset
70 hakuosumaa
Muukalaisena meillä ja muualla - kunnan ja kuntalaisten vastuut kotouttamisessa
Jo lapsesta saakka elämääni on kuulunut tieto siitä, että sukulaisiani asuu ulkomailla. Isäni vanhin veli oli muuttanut Pohjois-Amerikkaan jo ennen isäni syntymää ja äidin puolelta serkkuni oli mennyt...
23.09.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Ehdokashankinnan viimeinen päivä
Tänään päättyi kunnallisvaalien ehdokashankinta, sillä listat piti jättää tänään klo 16:een mennessä. Helsingissä vietiin lista jo viime perjantaina ja siinä oli siihen mennessä tulleet ehdokkaat. Tän...
16.09.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Punaisen tuvan tarinoita 7 - kasvimaan maanparannustarpeet
Sain juuri tehtyä puutarhan viljavuustutkimuksen. Ostin kesällä valmiin pakkauksen, jolla pystyy mittaamaan maan happamuuden sekä typpi-, fosfori- ja kaliumpitoisuudet. Kaikki nämä ovat tärkeitä tekij...
13.09.2008 | Kommentteja 2 |
Saaran sanomaa
Väkivallan monet muodot - miten ehkäistä niitä
Taivallahden seurakunnan kirjailijaillassa oli tänään aiheena Sari Näreen ja Suvi Ronkaisen toimittama kirja Paljastettu intiimi - Sukupuolittuneen väkivallan dynamiikka. Sari Näre alusti aihetta. Kys...
10.09.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Räätälöityjä hoitoketjuja ja vertaistukea
Tapasin pari päivää sitten miehen, jonka elämäntarina sai minut tarkastelemaan tietyn ihmisryhmän asioita uudesta näkökulmasta. Kun olen nyt käsitellyt mielessäni tätä kertomusta muutaman päivän, olen...
08.09.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Mie oonkii Karjalaine voimanaine
KD avasi tänään kunnallisvaalikampanjansa. Omalta osaltani tein sen Haagan markkinoilla. Helsingin vaalipäällikönä kehotin ehdokkaita, varsinkin ensikertalaisia osallistumaan puolueen tapahtumaan, sil...
06.09.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Meillä kaikilla on vastuu joukkoliikenteen sujumisesta
Olin tänään kyläilemässä ja yhdeksi keskustelun aiheeksi nousi joukkoliikenne tai pikemminkin, millaisia arjen kokemuksia joillakin meistä oli bussikuskeista. Illan isäntä on aikaisemmin ollut bussiku...
31.08.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Lisää pikkupuistoja ja lasten leikkipaikkoja Helsingin keskusta-alueelle
Kesälomani aluksi kävin Pariisissa. Siellä on monia paikkoja, jotka halusin nähdä ja kokea. Yksi näistä oli Luxenburgin puisto, jonka tiesin jo kouluajoilta Albert Edelfeltin maalauksesta. Kävellessän...
29.08.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Työviihtyvyys tärkeä tekijä tuottavuuden lisäämisessä
Tänä aamuna olin sen laatuisessa tilaisuudessa, johon vain harva pääsee: Edellisessä työpaikassani vietettiin työntekijän eläkkeellelähtöjuhlaa hänen 47 vuoden työrupeaman jälkeen! Minutkin oli kutsu...
27.08.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Punaisen tuvan tarinoita 6 - jätevesijärjestelmän asentaminen
On taas aika palata blogin pariin. Loman jälkeen on kiirettä riittänyt, sillä oman työn lisäksi hoitelen Helsingin KD:n vaalipäällikön töitä.Olen myös säästellyt käsiäni kirjoittamiselta, sillä osalli...
18.08.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Poissa silmistä, poissa mielestä - väärä tapa hoitaa ongelmia
Tänään tuli jatkoa köyhyyskeskustelulle, sillä avatessani aamulla radion siellä oli menossa ohjelma, jossa käsiteltiin vankien hoitoa - tai oikeastaan, mikä altistaa rikollisuudelle ja millaiset mahdo...
22.07.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Auttamisen vallankumous - autuas se, joka köyhää säälii
Olen nyt ollut lomalla kolmisen viikkoa, samoin tämä nettipäiväkirjani. Eilen kävin jumalanpalveluksessa Temppeliaukion kirkossa ja saarna herätti niin paljon ajatuksia, että ne on kirjattava. Sunnunt...
21.07.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Punaisen tuvan tarinoita 5 - Juhannus
Vietimme punaisella tuvalla ensimmäisen juhannuksen. Vieraina meillä oli sisareni sekä lauantaina kolme vierasta Helsingistä ja Annen veli.Kun tulimme pihaan, niin terassilla olevan vanhan linnunpöntö...
25.06.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Päivän vieras Radio Deissä
Olin tänä aamuna Päivän vieras -ohjelmassa Radio Deissä. Minut oli pyydetty sinne KD Naisten toiminnanjohtajan ominaisuudessa kertomaan puolueen 50-vuotisesta taipaleesta ja erityisesti naisjärjestön ...
18.06.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
Histan häät ja kastetilaisuus
Kiireisen viikon päälle minulla oli myös kiireinen, mutta mieluisalla tavalla kiireinen viikonloppu.Eräällä ystävälläni oli syntymäpäivät ja hän halusi yllättää meidät järjestämällä lauantaina aivan e...
16.06.2008 | Kommentteja 0 |
Saaran sanomaa
1
2
3
4
5
Sivuosumia
Sattumia CIV: Kokeiluvers...
06.03.2024 |
V niin kuin Videopeli
Suicide Squad: Kill the J...
03.03.2024 |
V niin kuin Videopeli
Suurimmat Pettymykset IV...
29.02.2024 |
V niin kuin Videopeli
Prince of Persia: The Los...
20.02.2024 |
V niin kuin Videopeli
Sattumia CI: Moninpelit...
14.02.2024 |
V niin kuin Videopeli
Lahti on ennen ollut aika...
14.02.2024 |
Lahen uutisia
Sattumia C: Joka paikasta...
07.02.2024 |
V niin kuin Videopeli
Ote päiväkirjastani...
04.02.2024 |
nstjnnntk - ktnnnjtsn
Double Feature: Pohjoisma...
02.02.2024 |
V niin kuin Videopeli
Sattumia XCIX: Soulslike ...
31.01.2024 |
V niin kuin Videopeli
Xaparan kansat: kettukans...
29.01.2024 |
- hammasnurkka
motion of the ocean...
27.01.2024 |
kapealla notkolla
Sattumia XCVIII: PS Plus ...
24.01.2024 |
V niin kuin Videopeli
Kurki-Suku...
23.01.2024 |
Historiaa
Sattumia XCVII: Värikästä...
17.01.2024 |
V niin kuin Videopeli